Yearly Archives: 2012

Sporticus Ry. solminut yhteistyösopimuksen Escapen kanssa

Sporticus on solminut yhteistyösopimuksen Suomen Ravintolatoimi Oy:hyn kuuluvan Escapen kanssa. Escape on Jyväskylän uusin ja kuumin sekä ehdottomasti koko kaupungin odotetuin yökerhoavaus pitkään aikaan. Sporticuksella on jo takanaan useiden vuosien hedelmällinen yhteistyö Escapen paikalla aiemmin toimineiden ravintoloiden ja Suomen Ravintolatoimi Oy:n kanssa, mutta nyt uusi sopimus avaa Sporticukselle uusia ja parempia mahdollisuuksia bileiden järjestämiseen. Escapen ravintolapäällikkö Antti Ruotsalainen odottaa sopimuksen puitteissa hyvää yhteistyötä: "Liikuntalaiset ovat aina olleet hyviä bilettämään, joten odotan liikunnan tenttareiden ja muiden bileiden jatkuvan entistäkin railakkaampina Escapen tiloissa." Ja mahtavia bileitä sopii odotellakin, liikuntalaiset räjäyttävät pankin [...]

2012-09-25T18:15:33+03:002012/06/01|Uutiset|

Työelämäpäivä oli menestys!

Sporticuksen ensimmäinen työelämäpäivä 26.4. saavutti suuren suosion. Viittä huippupuhujaa oli kuuntelemassa noin 70 liikuntalaista. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli tarkoitus antaa alojemme asiantuntijatehtäviin valmistuville eväitä työelämää varten. Ensimmäisenä tapahtumassa puhui Jyväskylän yliopiston työelämäpaveluiden Annamari Rovamo. Hän kertoi lyhyesti yliopiston työelämäpalveluista, joihin opiskelijoiden kannattaa tutustua valmistumisen kynnyksellä. Lisäksi Rovamolla oli tarjottavanaan mielenkiintoisia tilastotietoja siitä, millaisiin tehtäviin liikunnan yhteiskuntatieteiden sekä liikuntabiologian opiskelijat päätyvät valmistuttuaan. Rovamo kertoi, että liikuntalaiset ovat verattain tyytyväisiä koulutuksen tarjoamaan antiin työelämän suhteen, heidän työttömyytensä on vähäistä ja työ [...]

2012-04-27T15:52:50+03:002012/04/27|Uutiset|

Jyväskylän yliopisto uusi jääkiekkomestaruutensa

Jyväskylän yliopiston jääkiekkojoukkue, JYY, on voittanut korkeakoulujen suomenmestaruuskisoissa kultaa viimevuotiseen tapaansa. JYY oli arvottu kivenkovaan alkulohkoon, jossa jyväskyläläisten lisäksi pelasivat Vierumäen urheiluopisto, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu sekä Aalto-yliopisto. JYY aloitti turnauksen kankeasti tappiolla Kymenlaakson ammattikorkeakoululle, mutta tämän jälkeen JYY oli voittamaton. Välierässä kaatui Oulun yliopiston urheiluseura maalein 5-3 ja finaalissa JYY otti komean revanssin Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta maalein 8-3. JYY:n joukkue koostuu pääosin liikuntatieteiden opiskelijoista, joskin mestaruusjoukkueeseen kuuluu myös yksi OKL:n opiskelija. Joukkue koki kisojen aattona kovan vastaiskun, kun joukkueen kokoamisesta ja valmennuksesta [...]

2012-04-24T14:01:55+03:002012/04/24|Uutiset|

Liikunnan Vappu

Vappu, tuo ylioppilaiden ja työläisten juhla, tuo mukanaan kaikenlaista kivaa myös liikuntalaisille.  Älä jää kivasta paitsi! 27.4. PERJANTAI - Omatoiminen varaslähtö. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan... 28.4. LAUANTAI - Bussikikkailua ympäri maakuntaa. Ideana, että hyppäämme aamupäivästä bussiin C-rakennuksen edestä ja haalareiden varustamana nautimme linja-auton tunnelmasta sekä maakunnan kulttuuritarjonnasta [lue: pubeista & muista anniskeluravintoloista] yhteensä noin 6h kiertelyn ajan. Matkailun jälkeen paluu C-rakennukselle, josta lauantai-iltaa saa jatkaa omatoimisesti sunnuntaita varten sillä. Jos tuntuu siltä, että juomingit ei nappaa, niin matkaan kannattaa [...]

2012-04-26T10:15:55+03:002012/04/23|Uutiset|

Kuukauden liikuntalainen 2/2012

VOU VOU VOU VOOUUU! Huhtikuu on yli puolen välin, joten on sopiva hetki paljastaa Helmikuun kuukauden liikuntalainen. Kuka hän on? Hän on massiivisen äänivyöryn saavuttanut SAMULI TIITOLA! Ai kuka? No otetaanpa selvää! Hyvää huomenta Samuli! Hyvää huomenta Jaakko! Sinut on äänestetty kuukauden liikuntalaiseksi. Heittäisitkö päällimmäiset tuntemukset? Kysymykset kalvaa sisintäni, miksi? kuka? milloin? Toisaalta kun sain tiedon pääsystäni kouluun, katsastin sporticuksen nettisivut ja kunnioitukseni heräsi edellisiä kuukauden liikuntalaisten haastatteluja lukiessani. Eli eiköhän tämä ihan hyvä homma ole! Ehdottoman hyvä asia on [...]

2012-04-18T16:28:12+03:002012/04/18|Kuukauden liikuntalainen|
Go to Top