Yearly Archives: 2015

Talkoilua Freestylen maailmancupissa Rukalla (2015)

Joukko reippaita sporticuslaisia oli jälleen joulukuussa 2015 Rukalla järjestämässä freestylen maailman cupin avauskilpailua Ski Sport Finlandin kanssa. Kyseessä oli jo kuudes vuosi, kun Sporticus oli mukana talkoilemassa kansainvälisen urheilutapahtuman aikaansaamiseksi. Talkooviikolle lähteneet 30 sporticuslaista valittiin avoimessa haussa aikaisemmin syksyllä. Viikosta koottiin kattava raportti yhteistyössä koko talkooporukan voimin. SUNNUNTAI 6.12.2015 Matka alkoi aikaisin itsenäisyyspäivänä, kun bussi starttasi Liikunnan pihasta jo aamuseitsemältä. L-Mansionista poimittiin kyytiin loput porukasta, ja bussi pääsi tien päälle väsyneet talkoolaiset kyydissään. Alkumatka meni hiljaisissa merkeissä, kun suurin osa [...]

2015-12-30T23:50:19+02:002015/12/30|Uutiset, Yhteistyö|

Sporticus joulumielellä

Sporticus lahjoitti näin joulun alla rahaa hyväntekeväisyyteen kotimaisten Liike ry:n ja Iceheartsin kautta. Liike ry eli Liikunnan Kehitysyhteistyö on suomalainen kansalaisjärjestö, joka tekee kehitysyhteistyötä liikunnan kautta. Yhdistys toimii erityisesti Tansaniassa järjestämällä mm. seminaareja, liikuntapäiviä ja terveyskasvatusta sekä kouluttamalla liikunnanopettajia.  Suomen Icehearts ry on puolestaan valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten syrjäytymistä joukkueurheilun keinoin. Lisäksi Sporticus osallistui Liikunnalla toteutettuun Joulupuu -keräykseen ostamalla joululahjoja Jyväskylän vähävaraisten perheiden lapsille. Halusimme myös muistaa koko Liikunnan opiskelijayhteisön puolesta henkilökuntaa, joka tekee kovasti töitä meidän [...]

2015-12-11T23:47:03+02:002015/12/11|Kehy, Tiedotus, Uutiset|

Kuukauden liikuntalainen: Hyvän mielen Sämpy 11/2015

Marraskuun Kuukauden liikuntalainen Sami ”Sämpy” Myllymäki onnittelut, sinut on äänestetty marraskuun kuukauden liikuntalaiseksi. Huikea yllätys, tuli kyllä ihan puskista! Lämmittää kyllä mieltä, kiitos! Sinut tunnetaan liikunnalla erityisesti Futsal-maalin muurina. Mikä on parasta maalivahtiudessa? Ehkä juuri se tehtävän raadollisuus, jos maalissa tekee virheen, niin se näkyy heti. Tykkään myös tehtävän rämäpäisyydestä ja kontaktitilanteista. Ehkä kuitenkin parasta on se kunnia, että saa suojella jotain, mikä on tärkeää koko joukkueelle. Entä Futsalissa? Joukkuekaverit ja ryhmähenki. Tykkään myös siitä, kun futsalissa maalivahdin rooli on [...]

2015-12-05T18:04:21+02:002015/12/05|Kuukauden liikuntalainen, Uutiset|

WANTED: Apua pedan ja lytin opiskelijoilta

Uutta OPSia aletaan rakentamaan, minkä vuoksi liikuntakasvatuksen laitos kaipaa teidän liikuntapedagogiikan ja liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden mielipiteitä kursseista. Kyselyyn vastaaminen kestää vain muutaman minuutin. Kyselyssä kysytään teidän mielipiteitä kaikista viime lukuvuoden aikana suorittamistanne kursseista (niiden tavoitteiden saavuttamisesta, järjestelyistä ja kuormittavuudesta) Vastaa oman pääaineesi ja vuosikurssisi kyselyyn: Peda 2. vsk Peda 3. vsk Peda 4. vsk 5. ja N. vsk  LYT            Vastaamalla kyselyyn voit voittaa mahtavia liikuntakasvatuksen laitoksen ja Sporticuksen lahjoittamia palkintoja! Kaikkien vastaajien kesken arvotaan - Polarin M400 GPS-juoksukello (ovh 200€) Sekä - 1 x 50€ lahjakortti Intersportiin - 2 [...]

2015-11-30T18:12:05+02:002015/11/30|Tiedotus, Uutiset|

SPORTICUS TIEDOTTAA 12/2015: Joulukuun juhlat ja jäsenedut

Arvon liikuntalaiset, Tapahtumantäyteinen syyslukukausi 2015 lähenee loppuaan ja edessä siintää jo ajatus joululomasta. Ennen lomille lähtöä saamme kuitenkin nauttia vielä Liikunnan ehkä jopa kaikkein parhaimmasta tapahtuma-annista. Kahden viikon sisällä järjestetään niin Sporticuksen vuosikokous, Liikunnan tanssiaiset kuin jouluristeilykin. Näitä tapahtumia ei kannata missata! Viestin lopussa on lisäksi koottuna Sporticuksen jäsenetuja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää pikkujouluja viettäessä ja joululahjoja metsästäessä.   1.12 klo 16:15 Sporticus ry:n vuosikokous Sporticus ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa käydään läpi vuoden 2015 toimintakertomus ja valitaan uusi hallitus kaudelle 2016. Eikä [...]

2015-11-27T08:00:13+02:002015/11/27|Tiedotus, Uutiset, Yhteistyö|
Go to Top