Monthly Archives: huhtikuu 2015

huhtikuu

Sporticuslaiset hommissa Freestylen SM-kisoissa

Terveisiä Rukalta! Pääsiäisen jälkeen ahkerista sporticuslaisista koottu talkooporukka suuntasi kohti Rukaa, tällä kertaa tehtävälistallaan Freestylen SM-kilpailujen järjestämisessä avustaminen. Kilpailujen järjestäjä Ski Sport Finland on yksi Sporticuksen yhteistyökumppaneista ja kun mahdollisuus talkootöihin Rukan upeassa kevättalvessa tarjottiin, alkoi talkoolaisten rekrytointi saman tien. Tällä kertaa reissussa oltiin yhdeksän hengen voimin. Mukana oli niin vanhoja tekijöitä kuin ensikertalaisiakin. Millaisia tehtäviä työnkuvaan sitten käytännössä kuului? Pääasiassa kyseessä oli rehellisiä rinnehommia eli kisarinteiden kuntoon laittamista; verkkoaitojen pystyttämistä, mainosten kiinnittämistä, kumpareiden ja hyppyreiden sheippausta, alastulojen pehmittämistä sekä [...]

2015-05-28T10:44:09+00:00 2015/04/14|Uutiset, Yhteistyö|

Urheiluvarustekeräyksellä hyvää mieltä

26. ja 27. maaliskuuta Sporticus järjesti urheiluvarusteiden ja -vaatteiden keräyksen, joka oli ensimmäinen laatuaan. Halukkaat saivat tuoda tarpeettomiksi jääneet varusteensa Liikunnalle, josta ne toimitettiin eteenpäin niille, jotka niitä enemmän tarvitsivat. Lahjoitetut vaatteet ja varusteet löysivät uuden kodin Liike Ry:n, Monikulttuurikeskus Glorian ja UFF:n kautta. Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö, joka motivoi lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla (1). Liike Ry:n toimesta mm. pallot ja urheilukengät matkaavat Tansaniaan niitä tarvitseville. Lisätietoja Liike Ry:n toiminnasta löytyy järjestön nettisivuilta. Gloria toimii tasa-arvon puolesta, rasismia [...]

2015-05-28T10:42:15+00:00 2015/04/14|Kehy, Tapahtumat, Uutiset|

Sporticus tiedottaa 4/2015: Huhtikuun huvit

Taas on kuukausi hujahtanut ohitse. Kellot siirrettiin jo kesäaikaan ja viimeisetkin kevään kursseista alkavat olla käynnissä. Huhtikuun lopussa koittaa myös opiskelijan vuoden tärkein juhlapyhä eli mikäs muukaan kuin vappu! Tänä vuonna vappuviikon aloittaa huikea Liikunnan Riemun Riemu-Gaala, jota seuraavina päivinä on luvassa sitten perinteisempiä vappumeininkejä. 8.4 Hyväntekeväisyysbingo Ei ole väliä oletko täysin noviisi vai vakiokasvo Ylä-Ruthin torstai-illoissa, sillä nyt Bertta, Iivari, Niilo, Gideon ja Otto haluavat juuri sinut mukaan tekemään hyvää tämä perinteikkään onnenpelin pariin! Pienellä summalla pääset kilpailemaan huikeista [...]

2015-05-28T10:54:35+00:00 2015/04/01|Tiedotus, Uutiset|