Joukko reippaita sporticuslaisia oli jälleen joulukuussa 2015 Rukalla järjestämässä freestylen maailman cupin avauskilpailua Ski Sport Finlandin kanssa. Kyseessä oli jo kuudes vuosi, kun Sporticus oli mukana talkoilemassa kansainvälisen urheilutapahtuman aikaansaamiseksi. Talkooviikolle lähteneet 30 sporticuslaista valittiin avoimessa haussa aikaisemmin syksyllä. Viikosta koottiin kattava raportti yhteistyössä koko talkooporukan voimin.

SUNNUNTAI 6.12.2015

Matka alkoi aikaisin itsenäisyyspäivänä, kun bussi starttasi Liikunnan pihasta jo aamuseitsemältä. L-Mansionista poimittiin kyytiin loput porukasta, ja bussi pääsi tien päälle väsyneet talkoolaiset kyydissään. Alkumatka meni hiljaisissa merkeissä, kun suurin osa porukasta jatkoi yöuniaan. Liekö osalla ollut vielä käynnissä toipuminen edellisen perjantain tanssiaisista… Matka eteni vauhdikkaasti kuskimme Reijon kokeneen kaasujalan tahdissa. Suomussalmella tehtiin nopea pitstoppi ja kyytiin hyppäsi samalla kaksi iloista neitiä, Elina ja Annamari.

Aivan koko päivä ei suinkaan mennyt unten mailla, vaan matkan aikana suoritettiin talkoolaisten esittäytymiset sekö salaisten ystävien ja vihollisten arvonnat. Lisäksi Toni ja Lennu jakoivat jokaiselle kämpälle upeat pelikortit, joiden kuvituksesta vastasi tuttuja naamoja. Näihin uniikkeihin pelikortteihin liittyi luonnollisesti omat ainutlaatuiset säännöt, joihin päästiin tutustumaan myöhemmin illan ja viikon aikana. Perille Rukatunturille päästiin noin neljältä. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä parkkipaikalla aiheutti Heikin kadonnut lompakko.

Bussin purkamisoperaation ja majoittumisen jälkeen illan velvollisuuksiin kuului vielä pieni roudauskeissi, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan Pisteen illallisesta (toim. huom. Pisteen ravintola on nykyisin nimeltään Les Alpes). Viikon aikana Pisteessä tarjoiltiin päivittäin aamupala, lounas ja päivällinen.

Talkoolaiset majoittuivat Aurinkorinteiden huoneistoissa, jotka jokainen kämppäkunta oli nimennyt itseään kuvaavalla tavalla. Sporticuslaisten huoneistojen kokoonpano oli seuraavanlainen:

  1. Viinikellari: Ronja, Tuuli, Katariina, Saara
  2. Vatsaanottokeskus: Heikki, Toni, Mika, Sakari
  3. Mummola: Petra, Elina, Soile, Sirkku
  4. Vuotava noidankattila: Miiamari, Karoliina, Lotta, Mira
  5. Voltermortin naiset: Sami, Lennu, Roope, Volter, Juhani
  6. Leikkimökki: Annamari, Leena, Laura, Veera
  7. Haipakka: Leevi, Tomi, Jesse, Ville, Julius

Ensimmäinen ilta meni ennen kaikkea saunoen ja uusiin tuttavuuksiin tutustuen.

MAANANTAI 7.12

Varsinainen työviikko alkoi maanantaina pehmeällä laskulla: päällystö oli suopeasti asettanut ”aamupaliksen” vasta lounaan jälkeen, joten aamu meni mukavasti pitkään nukkuen, laskukamoja vuokraten ja rinteessä laskien. Ensimmäisen päivä meni töiden osalta kokonaisuudessaan rennolla otteella. Lähinnä valmistauduttiin tulevaan viikkoon ja asennoiduttiin työntekoon. Iltamenojen osalta viikko käynnistettiin beerpongturnauksella, jossa ratkaistiin jälleen Rukan mestarit ja ennen kaikkea ultimaattiset häviäjät.

IMG_2233

TIISTAI 8.12

Tiistaina kilpailuorganisaatio jatkoi Sporticuksen talkooväen hemmottelua.  “Aamupalaveri” oli sovittu vasta yhden nurkille. Osalle porukasta uni maistui makoisasti edellisillan beerbong-turnauksen jäljiltä. Aamupalalla osallistujamäärä oli niukka, mutta aamupäivä-rinteisiin saatiin jo hyvä osallistumisprosentti. Rinnesää taisi olla viikon parhaimpia. Kolmen tunnin sisään päästiin todistamaan sekä näyttävä auringonnousu että -lasku. Talkoohommien puolesta päivä oli vielä alkulämmittelyä loppuviikon rutistuksiin. Rinneryhmä työsti kumpareita lanaten ja tampaten. Alueryhmä pääsi tekemään siistejä sisähommia ja rakentelemaan windereitä.

Tiistaipäivä oli omistettu tietysti synttärisankari Lennulle. Koko porukka kajautti Lennulle synttärilaulun “aamupalaverissa” ja synttärihaleja ropisi roppakaupalla. Lennun omien sanojen mukaan: “mikä voisikaan olla parempi paikka viettää synttäreitä, kuin Rukalla talkoohommissa”. Tyytyväisestä hymystä päätellen sanat pitivät todella paikkansa. Illalla mökeillä vietettiin varsinaisia syntymäpäiväjuhlia. Pojat olivat järjestäneet kakkukilpailun ja lopputuloksiksi saatiin erittäin innovatiivisia luomuksia. Kakuista löytyi esimerkiksi minttuaromin makua ja maassiivisuutta erääseen kakkuun saatiin shottilasien avulla. Oli yhteen kakkuun eksynyt ehkä mutakakunmakuista koiranruokaakin.

KESKIVIIKKO 9.12

Keskiviikko aamu valkeni aikaisin, kun töihin lähdettiin jo 8.30. Tätä ennen oltiin kaksi aamua saatu töistä vapaaksi, jolloin aikaa oltiin vietetty mm rinteessä, nukkuen, salilla (?) tai muuten vaan hengaten. Onneksi edellisen illan kakkubileet ja Lennun synttärit eivät ainakaan kaikilla kestäneet pikkutunneille asti, joten myös lepoa oli työmiehille ja -naisille suotu. Koska työt aloitettiin aikaisin, tuli työpäivästä myös pitkä ja raskas. Alueryhmällä päivän isoin homma oli rinteen turva-aitojen pystytys kisarinteeseen. Vanhan liiton porari Linjama opasti nuorempiaan ja punaista aitaa nousi ennätystahtiin. Erityishuomiona voidaan mainita, että aitoja ei paljon tarvinnut korjata vaan aidasta tuli luotisuora heti ensimmäisellä kerralla. Rinneryhmällä päivän vastuuhommana oli hyppyreiden jäädytys ja alastulojen viimeistely kisakuntoon, koska torstaina oli ensimmäiset viralliset harjoitukset. Homma hoitui luottomiesten tasoisesti ja rinteestä tullut palaute oli pelkkää positiivista.

Rankan työpäivän aikana ja välissä maistui sekä Pisteen ruoat, että perinteiset Pirtin välipalat. Munkkikaljan rinnalle lanseerattiin uusi Saturnus-munkki, eli ympyrämunkki jonka sisällä toinen pinkkimunkki. Samalla tauolla syntyi myös yksi reissun huikeimmista some-hiteistä: Aivan Pirkoissa-video. Videon kuvailu sanoin ei tuo oikeutta tälle teokselle mutta naurattaa talkoolaisia varmasti vielä pitkään matkan jälkeenkin.

Illan ohjelmavastuussa olivat Mummolan mökin neidit, jossa nimen mukaisesti oli tarkoitus viettää hieman rauhallisempi ilta. Jostain kumman syystä Haipakassa alkoi kuitenkin poikien saunavuoron keskellä mahdollisesti eeppisin Mehikopeli. Ikinä. Uuden sääntölisäyksen puitteissa nähtiin myös käsittämätön suoritus nuoren herran Vikstenin toimesta. Mies heitti yhdellä nopalla 7 muuta pelaajaa rangaistusjuoksulle talon ympäri. Miten? Nii-in… Heittämällä nopan pöydän reunalle siten, että nopan kaksi kylkeä olivat reunan yli. Mummolan rauhasta osa talkoolaisista siirtyi vielä jatkamaan iltaa viihderavintola Zoneen karaoken ja viihtymisen merkeissä.

IMG_2252

TORSTAI 10.12

Torstaiaamu alkoi perinteisellä aamupalaverilla ja päivän säätiedotus ennusti täydellistä säätä; pientä pakkasta ja auringonpaistetta.

Rinne alkoi olla jo lähes priimakunnossa, kumpareet sheipattuina ja nokat kovetettuina – ja vihdoin saatiin myös itse kilpailijat mukaan meininkeihin! Kyseessä oli siis ensimmäinen harjoituspäivä, jolloin kilpailijat pääsivät vastavalmistuneeseen kumpareikkoon hiomaan taitojaan lähestyvää lauantain kilpailua varten. Rinneryhmän tehtävänä oli pitää huolta siitä, että nokat pysyvät loistokunnossa ja alastulot pehmeinä harjoitusten ajan. Siinä Chekkosellakin putosi kyynel takin kaulukseen, kun meininki oli niin käsinkosketeltavan siistiä!

Ahkeran työnteon lomassa käytiin lepäilemässä Pisteessä sekä Hankibaarin mukavilla säkkituoleilla. Lounastauon jälkeen olikin tehtävänä laittaa rinne priimakuntoon perjantain harjoituksia varten. Sheipperi sivalsi lumen pintaa ja lapiot heiluivat. Alastulo oli taatusti pehmeämpi kuin koskaan ja hyppyreistä alkoi muodostua taidetta. Iltapäivän kääntyessä iltaan lapio iski lumeen yhä rytmikkäämmin musiikin tahdissa lantion liikkeen saattelemana.

IMG_2278

Aluerakennusryhmällä oli edessään kenties viikon työntäyteisin päivä, sillä torstain ohjelmassa oli mainosurakka. Kaksi tiimiä lähti rinteen kumpaakin puolta niittiöin ja pihdein varustautuneena laskeutumaan rinnettä. Jokainen mainos ja lakana kiinnitettiin hellin pikku kätösin viivasuoraan, jotta tv-katsojat voisivat kisan tullen nauttia esteettisestä katseluelämyksestä. ”Leenan poraustiimissä” tiimityötä ja kaverin tukemista tarvittiin enemmän kuin koskaan, sillä yksi tiimin tärkeistä jäsenistä oli lähes liikuntakyvyttömässä tilassa edellisen yön jäljiltä. Työnjaon, lepotaukojen ja raittiin ilman avulla kaikki jäsenet kuitenkin selvisivät tehtävästä uskomattoman hienosti.

Päivällisen ja saunan jälkeen oli vuorossa yksi viikon odotetuimmista illoista. Kyseessä oli siis sitsi-ilta!!! Näky oli huikea kun, mitä erinäisimmät sitsihahmot saapuivat Vatsaanottokeskukseen. Paikalla nähtiin muun muassa eläimiä, luottomiehiä, sikatilallinen, Mikael, Rukan velho, Beter Ban, Bridget ja risteilylläkin nähty, joskin eri nimellä esiintynyt, Ebo Laa. Rangaistuksia otettiin enemmän kun niitä ehdittiin antaa ja sitsi-laulut raikuivat Aurinkorinteen yössä. Sitseillä nähtiin myös Keekin keikka, Tommi Virtasen pilli, Panternin ja Saltsin tanssiesitys sekä erittäin vaikuttava kahden mustan kissan pimeä-performanssi. Monella mittarilla mitattuna voidaan sanoa, että vuoden 2015 Ruka-sitsit olivat sitsailutapahtumien ehdotonta kermaa!

Sitsiyön tiimellyksessä myös vihollinen oli iskenyt ikävästi Vatsaanottokeskuksen asukkaaseen. Kepposesta ei asianomainen halunnut edes puhua kahteen päivään, niin syvälle sydämeen se otti. Jos uskallat, tiedustele lisää Sakelta…

IMG_2275
PERJANTAI 11.12

Viikon toiseksi viimeinen työpäivä oli odotetusti pitkä ja työntäyteinen. Kyseessä oli viimeinen päivä ennen lauantain kilpailuja, joten kaikki laitettiin viimeisen päälle valmiiksi kisaa varten. Sekä rinne-, alue- että toimistoryhmät pistivät parastaan. Viimeisetkin mainokset, vinderit ja muut härpäkkeet laitettiin paikoilleen ja rinteen kumpareet ja nokat hiottiin minttiin. Lisäksi muutaman hengen intoa puhkuva edustustiimi lähti edellisen päivän tavoin Kuusamoon promokeikalle jakamaan vapaalippuja kisoihin.

Työpäivän jälkeen iso osa porukasta suuntasi vielä iltamäkeen. Audihissi oli valitettavasti suljettu, mutta Saaruan hissit palvelivat innokkaita laskijoita kunniallisesti. Illan yhteislaskut olivat todella onnistuneet, sillä mukana oli melkein koko talkooporukka!

IMG_2276

LAUANTAI 12.12 KISAPÄIVÄ

Lauantai oli koko viikon todellinen pääpäivä! Rinne oli priimakunnossa (vaikka hyvää yritimme) laskijoita varten, vinderit reunustivat kisamäen laitaa ja kisa-alue oli mainoksin koristeltu – maalialueelle oli lisäksi ilmestynyt jättimäinen Mad croc kisaväen iloksi. Toki myös itse kilpailijat olivat hyvin valmistautuneita maailman cupin avaukseen, ja me talkoolaiset olimme myös enemmän kuin valmiita pyöräyttämään kisapäivä käyntiin!

Kisan aikana meidän sini- ja punatakkien tehtävänä oli huoltaa rinnettä ja hyppyreitä, varmistaa kilpailijoiden turvallisuus ja hoitaa muita tärkeitä tehtäviä toimistossa ja alueella. Näitä puuhia voi käydä katselemassa ja aistimassa kisatunnelmaa vielä nyt jälkikäteenkin YLE Areenasta. Kisojen päätyttyä me touhukkaat talkoolaiset aloimme heti purkaa kilpailukeskusta tehokkaasti koko porukan voimin. Illalla viikon talkootöiden jälkeen juhlimme yhdessä onnistuneita kisoja tunnelmallisessa hirsimökissä nuotion loisteessa. Ilta oli täynnä lämpimiä kiitoksia, koskettavia puheita, hyvää maggaraa ja suklaabanaaneja, yhteisöllisyyden tunnetta ja kiitollisuutta onnistuneesta viikosta. Illan kruunasi Ski Sportin antama kiitos Sporticukselle: olimme barhaita freestyle kisojen järjestäjiä koko Suomessa – ehgä gogo maailmassab!

IMG_2323

SUNNUNTAI 13.12

Viimeisen aamun ainoana tehtävänä oli selviytyä matkatavaroineen bussiin kello 12:00 mennessä. Talkoolaisten jalkaa ei onneksi painanut liikaa tänäkään aamuna, vaan homma hoidettiin kotiin kunnialla ja paluumatka kohti Jyväskylää saattoi alkaa. Bussimatkan ensimmäiset tunnit olivat poikkeuksellisen hiljaiset ja kuski sai ajaa häiriöittä. Suomussalmella tehtiin jälleen nopea pit stoppi, minkä jälkeen seuraavan kerran pysähdyttiin ruokatauolle jossain Suomussalmen ja Jyväskylän välimaastossa. Huoltoaseman hampurilaistankkaus piti huolta, että taistelijoiden sekä verensokeri että tunnelma alkoi taas kohota. Loppumatkan aikana kävimme läpi kuluneen viikon aikana tapahtuneita salaisten ystävien ja vihollisten tekoja. Matkan päätteeksi Liikunnan pihalla nostatettiin vielä viimeisen kerran henkeä ja toivoteltiin tunteikkaasti hyviä joululomia ennen kuin talkoolaiset poistuivat kukin omille teilleen.

Lämmin Giitos Ruka ja Ski Sport Finland vuoden parhaasta viikosta! Sporticus FM hiljenenee, mutta vain hetgegksi.

IMG_2277

Terveisin

Annamari, Elina, Heikki, Jesse, Juhani, Julius, Karoliina, Katariina, Laura, Leenja, Leevi, Lennu, Lotta, Miiamari, Mika, Mira, Petra, Ronja, Roope, Saara, Sakari, Sami, Sirkku, Soile, Tomi, Toni,  Tuuli, Veera, Ville ja Volter