26. ja 27. maaliskuuta Sporticus järjesti urheiluvarusteiden ja -vaatteiden keräyksen, joka oli ensimmäinen laatuaan. Halukkaat saivat tuoda tarpeettomiksi jääneet varusteensa Liikunnalle, josta ne toimitettiin eteenpäin niille, jotka niitä enemmän tarvitsivat. Lahjoitetut vaatteet ja varusteet löysivät uuden kodin Liike Ry:n, Monikulttuurikeskus Glorian ja UFF:n kautta.

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö, joka motivoi lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla (1). Liike Ry:n toimesta mm. pallot ja urheilukengät matkaavat Tansaniaan niitä tarvitseville. Lisätietoja Liike Ry:n toiminnasta löytyy järjestön nettisivuilta.

Gloria toimii tasa-arvon puolesta, rasismia ja ennakkoluuloja vastaan tekemällä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä järjestämällä tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia monikulttuurisuudesta. Monikulttuuristen ja etnisten ryhmien on mahdollista käyttää tiloja omaehtoiseen toimintaan.(2) Gloriaan puolestaan lahjoitettiin mm. vaatteita ja talviliikuntavarusteita Suomeen tulleille eri maiden kansalaisille. Lisätietoja Gloria:sta löytyy heidän nettisivuiltaan.

Keräys onnistui jopa odotettua paremmin ja tuotti hyvää mieltä niin lahjoittajille kuin vastaanottajille. Pyrimme siis tekemään tästä perinteen!

Suuri kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!

urheiluvarustekeräys2

urheiluvarustekeräys