Monthly Archives: huhtikuu 2013

Jäsentarjous uunituoreesta Liikuntapedagogiikka -kirjasta

Tervehdys Sporticuksen väki. Tässä viestissä jäsenetu! Timo Jaakkola, Jarmo Liukkonen ja Arja Sääkslahti ovat toimittaneet uuden Liikuntapedagogiikka -teoksen. Mukana kirjassa on ollut useita tuttuja Liikunnallakin vaikuttaneita ammattilaisia. Tässä kuvaus kirjasta: "Kirjassa käsitellään monipuolisesti liikuntapedagogiikan osa-alueita. Mukana on tärkeää tietoa muun muassa liikuntamotivaatiosta, taitojen oppimisesta, liikunnasta tunne- ja ihmissuhdetaitojen opettamisen välineenä, psyykkisestä hyvinvoinnista sekä liikunnan ja koulumenestyksen välisistä yhteyksistä. Lisäksi tarkastellaan esimerkiksi motivaation luomista, liikunnanopetuksen opetustyylejä ja opetustapahtuman ohjaamista. Kirjassa käsitellään myös liikuntapedagogiikan erityiskysymyksiä, kuten motorisen oppimisen vaikeuksia, sekä oikeudellista vastuuta [...]

2013-04-29T14:57:18+03:002013/04/29|Uutiset|

Esittelyssä koko juttusarjan isä: Helmikuun Liikuntalainen 2013

Kuukauden Liikuntalainen on jälleen valittu! Helmikuun 2013 Kuukauden Liikuntalainen poikkeaa aikaisemmin valituiksi tulleista yli-ihmisistä melkoisesti, sillä ensi kertaa kyseessä on henkilökunnan edustaja. Pioneerin roolissa, hyvät naiset ja herrat, amanuenssi Jussi Saarinen! Haastattelu toteutettiin tällä kertaa videojutun muodossa, tässä siitä litteroidut ja tiivistetyt vastaukset, olkaa hyvä! Helmikuun Liikuntalainen 2013: Hyvää iltaa! Iltaa. Heti kärkeen oma elämänkerta novellin muodossa, kiitos. Synnyin, elin ja tässä nyt sitten ollaan. Elit? Kyllä. Ja nyt? Olen. Kuukauden Liikuntalainen -artikkelisarja on alunperin sinun idea. Mistä [...]

Kuukauden Liikuntalainen jatkuu! Tammikuu 2013:

Vuoden 2013 ensimmäinen Kuukauden Liikuntalainen on valittu! Tammikuun liikuntalaisesta ei äänestyksen perusteella ollut epäselvyyksiä ja tällä kertaa tämä historian kirjoihin ikuistettava henkilö on Anna Salo! Puhelin käteen ja jännityksellä odottamaan vastauksia….! Tammikuun Liikuntalainen: Anna Salo Onnea kuukauden liikuntalaisen tittelistä! Kiitos kiitos, kuinka paljon tuli ääniä? Lukuisia! Mikä buugi? Hyvä, kohta on loma, kandi vähän stressaa mutta kohta sekin on valmis! Suuri määrä äänestäjistäsi perusteli valintaansa ansioitumisestasi liikunnan sitseillä. Sinut valittiin illan parhaan asun haltijaksi geishakuula-asullasi, mistä idea? Ei ole pakko [...]

Go to Top