Hilkka

Kuukauden liikuntalaiseksi on maaliskuussa 2011 valittu Hilkka Aronen! Hilkka on tätä nykyä Sporticuksen uusi virkaa tekevä puheenjohtaja, äänitorvi ja keulakuva puheenjohtaja Paukun väistyttyä toistaiseksi Saksaan nahkahousuisia miehiä stalkkailemaan ja Schwarzwaldin kinkkua nuuhkimaan. Valinnan myötä Hilkka katkaisee siivet salaliittoteorialta, jonka mukaan kuukauden liikuntalainen ei voisi olla nainen.

Hilkan ollessa jo hieman varttuneempi neljännen vuoden opiskelija, on hän monille meille tuttu hahmo. Selvitetäänpä silti vielä hieman tarkemmin, millainen nainen Sporticusta oikein johtaa. Onko luvassa keskitysleirejä pedalaisille? Lakitetaanko vappuna Nurmen sijaan Arosen patsasta? Lakkautetaanko hiihtolajien opetus maassamme? Aivan kaikkeen tähän ei valitettavasti ole luvassa vastausta.

Hilkka Aronen, Sporticus on tätä nykyä sinun käsissäsi. Mitä ajattelit vallankahvalla tehdä?
”Virallisesti aion keskittyä Sporticuksen asioiden hoitamiseen täydellä sydämelläni”

Entä epävirallisesti?
”Epävirallisesti aion nauttia vallantunteen aiheuttamasta humalluttavasta tunteesta. Muun muassa.”

Millanen jäsenistön tila on mielestäsi noin niin kuin ylhäältä katsottuna?
”Jäsenistö on siitä hyvää, että se koostuu kokonaisuudessaan liikuntalaisista, sehän on itsessään jo aika hyvä tilanne! Kuitenkin hieman liikunnan remontin aiheuttama jäsenistön tavoittamattomuus kieltämättä huolestuttaa. Liikunnan henkeä tulee pyrkiä vaalimaan etenkin näinä vaikeina aikoina! Sen voi tehdä esim. osallistumalla kevätristeilylle, vinkkivinkki!”

Aiotko johtaa joukkoja edestä kyseisessä tapahtumassa?
”Luultavasti siinä vaiheessa ei johtamista paljon tarvita! Varsinkaan jos YLE tulee mukaan. Odotan yhteiskaraokea YLEläisten kanssa.”

Hilkka, sinut tunnetaan lyttiläisten voimakkaana puolestapuhujana. Mikä
siinä lytissä viehättää?
”No lyttihän, ja lähinnä kai lyttiläiset, on aivan erityinen osa liikuntaa, hyvässä ja varmaan myöskin välillä vähän pahassa. Pieni tiivis porukka jolla on usein käsittämättömän hieno osallistumisprosentti kaikkeenmaailman liikunnan systeemeihin, HIENOA! Ja lyt on mulle oikea vaihtoehto, pedalle en edes pääsisi.”

Kuka on kovin lyt-naama?
”Kyllä kovimman LYT-naaman titteli menee luultavasti Manu Myllyaholle, joka kahden vuoden Matias Juvosen kanssa asumisen jälkeen meinaa siirtyä Vaasankadulle Jenni Liirin ja Pirta Hiukan kämppikseksi! Itse en moiseen kykenisi.”

Onko ilmassa mahdollinen romanssin tuoksu?
”Ei! Tai ainakin minulla on sormet kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että EI! ihan vaan Manun parasta ajattelen. Kaikella rakkaudella vaan, tytöt.”

Ehkä tytöt pelaa venttiä?
”En tiiä mitä ne pelaa.”

Kyllä siellä venttiä pelataan, se on varma. Ja takaisin asiaan. Hilkka,
tykkäätkö Kimmo Suomesta?
”Kyllähän KiSusta on pakko jonkin verran tykätä! On tullut kaikenlaiset komiteat ja valtuustot tutuiksi. Ja onhan sillä iso takki.”

Erittäin luotettavat lähteet kertovat, että Kalervo Ilmasesta on kehkeytynyt todellinen lyt –naisten päiväunien kohde. Osaatko sanoa mistä tällainen seksisymbolin asema on peräisin?
”Nyt on tainnut haastattelijalla olla kuuloke väärällä taajuudella. Tai no nuoremmasta polvesta en toki tiedä, mutta ei ole ollut Kalervosta kyllä puhetta meidän vanhempien lyttiläisten keskuudessa!

Pystytkö edes arvailemaan…?
”No kyllä mun nyt täytyy kuitenkin arvaillakin, että en usko Kalervon olevan lyttiläismimmien päiväunien kohde…pojista en lähde kyllä sitten edes arvailemaan.”

Aivan perätönhän tämä huhu olikin. Koetin vain kepillä jäätä. Tosin itse jaksan uskoa, että Kalella olisi Kharmassa vientiä! Hilkka Aronen, lyttiläisethän tunnetaan kohtuullisen herkästi maljaanmenevinä. Onko kova bilekunto pääaineenvalintakysymys vai mikä siinä on, että keitto maistuu?
”Se on kyllä jännä, ja pitää ihan paikkansa, että lytille on valikoitunut melkoisen kovakuntoista juhlijaporukkaa. Syytä moiseen en osaa sanoa, voisiko tästä tehdä gradun? Kiinnostava aihe. Tosin on niitä luottojuhlijoita pedalla ja bilsallakin…”

Mutta eikös totta, että se liemi maistuu myös lytin henkilökunnan puolella…?
”Myös henkilökunta osaa tarpeen tullen käyttää nautintoaineita.”

Haluatko antaa erityismainintoja muiden pääaineiden opiskelijoille, olisko siellä esim. Niina ”jallua p*****n” Karstusessa ainesta lytille?
”Kyllä! Muun muassa Karstusella ja Kaikkosella on kovat näytöt annettu. Rissasesta, Schildistä ja kumppaneista puhumattakaan. Mutta ehkä ihan hyvä, että ne pysyy siellä bilsalla niin me voidaan sitten kysellä kaikkia luontoon ja biologiaan liittyviä mieltäaskarruttavia kysymyksiä niiltä.”

Pakko vielä kehua henkilökohtaista panostustasi. Olet erikoistunut bileissä näyttävään pukeutumiseen mm. ikimuistoisena nuuskapurkkina sekä oscar -patsaana! mistä moiset innovaatiot ovat peräisin ja mitä voi vielä olla tulossa?
“En tosiaan tiedä, mistä ne kaikki ideat on repäisty! Mutta kun idea on saatu, niin sehän on ollut pakko sitten toteuttaa…ja ikinä en ole mitään ommellut, vaan pukuihin on käytetty ainoastaan jesaria ja niittejä! Mitä vaan siis voi olla vielä tulossa! Pääsääntönä on, mitä rumempi, sen parempi!”

Kesäkin tulee ja sekös sinua suurena hiihdon ystävänä sapettaa. Mitä teet
kesällä?
”Väkisinhiihdolle en kyllä suo kesällä sen enempää ajatuksia kuin talvellakaan…sen sijaan toivon aurinkoista ja lämmintä kesää täällä Jyväskylässä, vaikka karu totuus onkin se, että joudun olemana töissä täyspäiväisen auringonpalvonnan sijaan.”

Kiitos Hilkka!

Seuraava kuukauden liikuntalainen valitaan jälleen huhtikuun lopulla. Ehdotukset perusteluineen osoitteeseen tiedottaja(at)sporticus.fi.