Kuukauden Liikuntalainen –juttusarja on saavuttanut neljännen ikävuotensa. Kautta aikain ensimmäisen KL-tittelin saanut Samu Perälä lausui aikoinaan: ”Mielen virkeys takaa menestymisen opinnoissa.” Virkeitä mieliä näkyi myös tammikuussa Sporticuksen omilla sitseillä, josta tämänkertainen sankari onkin bongattu. Haastateltava tavoitettiin tällä kertaa Åreen matkalla olevasta linja-autosta. Arvon lukijat: Tom ”Hanna-Maria” Korolainen!

Ilotulitteet paukkuu ja laserit vilkkuu! Morjesta pöytään Tomppa!

Morjesta morjesta eli moronnääs!

Onnea Kuukauden Liikuntalainen –nimityksestä! Miltä nyt tuntuu?

Aika hienolta itse asiassa. KL-titteli nostattaa juuri käynnissä olevia Åre-fiiliksiä entisestään. Kivaa olla Rikun kanssa samalla listalla!

Palataan hetkeksi nimitykseen johtaneeseen tapahtumaan eli Sporticuksen sitseihin. Mitä siellä oikein tapahtui?

Sitsit oli jälleen kerran mainio tapahtuma. Päällimmäisenä mielessä vähäinen vaatetus sekä kylmä Escapen alakerta. Onneksi liikuntalaisten yhteishenki sekä tiivis yhdessäolo lämmitti Hanna-Mariaa mukavasti!

Kolme asiaa, jotka tulet noista sitseistä muistamaan?

Muista edes ensimmäistä… Noh, kylmyys on yksi. Myös toveri Halosen hyvin lyttiläinen anatomian tuntemus, jossa synnytys tapahtui neitseellisesti oikeasta nilkasta. Oman uima-asun paljastavuutta myös täytyy kehua, koska jopa baarimikko fiilisteli rintauinnin potkun tarjoamia maisemia.

Sitsien loppuhuipennus oli jälleen parhaan sitsaajan valintatilaisuus, ja lopulta sinut valittiin Liikunnan parhaaksi sitsaajaksi Hanna-Maria Seppälä –asulla. Mistä idea?

Matkalla Åreen tavoitettu Tom "Hanna-Maria" Korolainen

Matkalla Åreen tavoitettu Tom ”Hanna-Maria” Korolainen

Kyllä se siinä kovan aivoriihen päätteeksi tuli, kun aloin miettiä tunnettuja liikuntalaisia. Meni kotona sitten uikkareiden sovitteluksi ja vielä Vitae Pro kylkeen niin paketti oli valmis.

Millaiset terveiset lähettäisit Paula Niemelle, joka myöskin ansioitui asuvalintansa kanssa, ensi vuoden sitsejä ajatellen?

Paulalle terveiset, että kannattaa rohkeasti pysyä siellä omalla vahvuusalueella ja luottaa niihin omiin vahvuuksiin vaan. Semmoseen Paulamaiseen pieneen dirtyilyyn.

Pystytkö jo paljastamaan jotain ensi vuoden asustasi?

Tähän mennessä linjani on ollut sellainen, että jos on pientäkin saumaa pukeutua naiseksi niin jatkan varmasti tätä ”hauskaa” linjaani.

Pitääkö paikkansa, että istut myös Liikunnan Riemun hallituksessa?

Kyllä tämä pitää paikkansa!

Mikä on tittelisi ja työnkuvasi?

Yleisen palloilun ja sähläämisen lisäksi materiaalivastaava ja kokouspäivänä tunnistaa semmosesta kauluspaidasta. Se sopii juhlaan ja kokoukseen. Ensi syksyllä katsellaan uusia Riemun tuotteita eli silloin hereillä kaikki!

Kuinka Riemun hallitus selviää, kun puheenjohtaja Mikko Laitinen siirtyy Saksaan etsimään itseään?

Kaiketi selvitään lyhyemmillä kokouksilla ja rautakansleri-Isosomppi pitää narut käsissään. Toivon Laitiselle antoisia ristiretkiä ja syksyllä taas uudella innolla toimintaa johtamaan!

Liikunnan Riemulla nousi tie pystyyn futsal-liigan puolivälierissä. Kertakaikkiaan upean liigakauden jälkeen olet varmasti tyytyväinen?

Kyllä, kaikin puolin huikea vuosi. Pakko olla tyytyväinen, fanitoiminta on mennyt eteenpäin ja pelillisesti myös isoja harppauksia. Aapon ja Empun sivuun jääminen tuo omia haasteita mutta vaikea tällä porukalla on epäonnistua!

Futsalissa olet heilutellut verkkoa tiuhaan tahtiin. Mistä Mansen oma mies ammentaa energiaa, jota parketilla on totuttu näkemään?

Opiskelijatilasta.

Mitä futsal-jengi aikoo touhuta kesälomalla?

Lepäillä isosti ja osa hyppää JPS:n mukaan pelailemaan, osa kotikonnuille.

Ja syksyllä joukkue taistelee taas kovempana kuin koskaan?

Kyllä. Paljon kokemusta ja tietoa lähtee pois mutta keskiarvo tekniikan osaamisessa nousee paljon, kun Emppu lähtee kiertämään maailmaa.. Eli tietoa ja pelikäsitystä poistuu, mutta taito ja tekniikka lisääntyy.

Olet toisen vuosikurssin liikuntapedagogiikan opiskelija mutta ennen liikunnan opintoja olet ehtinyt piipahtaa myös Varalassa?

Kyllä, pienenä sisäpiiritietona voin sanoa, että pidän itseäni 3. tai jopa 4. vuosikurssin opiskelijana. Eli 2+2.

Miten kuvailisit opinahjojen eroja ja yhtäläisyyksiä?

Varalassa sai kolme ilmaista ruokaa päivässä. Paljon samaa liikuntalaisissa, Varalan plussapuolia on pieni tiivis yhteisö, jos verrataan koko yliopistoon täällä Jyväskylässä, toisaalta samanlainen pieni yhteisö löytyy meiltä täältä liikunnalta. Varalassa myös hieman enemmän käytäntöä eli ohjaamista paljon. Valmisti todella hyvin tätä koulutusta varten.

Olet opiskelijatilan vakiokasvoja. Ketkä nimeäisit lähimmiksi kollegoiksesi?

Hyvä ystäväni Tuomas Saastamoinen tulee ensimmäisenä mieleen. Myös Lotta Nyberg on ymmärtänyt, että opintoja voi viedä eteenpäin opiskelijatilassa. Eli toivoisin muidenkin käyttävän tätä mahdollisuutta!

Miksi opiskelijatilassa on opiskelijan hyvä olla?

Siellä on kaikki mitä opiskelija tarvitsee: kahvia ja teetä, sopivasti virikkeitä ja ennen kaikkea niitä muita opiskelijoita. Arkki-vihollinen, Liikunnan kirjasto on yksi pahimpia paikkoja. Siellä tuoksuu nörtti-hiki. Ihan alkoi heikottaa. Hyi.

Ja sitten salamakierrokselle:

Musta vai turkoosi?

Turkoosi.

Karhu vai kukko?

Kukko! Gluteeni-Tom!

Talvi- vai kesäaika?

Kesäaika.

Poikkarit vai 3miot?

3miot ehdottomasti. ”Siellä on uutta toivoa, Poikkarit on sieluton tapahtuma.” Nimetön lainaus.

Mustamakkara vai taksari?

Gluteeniton mustamakkara. Tähänkin lainaus: ”Saatana on saattanut keksiä keliakian, mutta Jumala on keksinyt gluteenittoman mustamakkaran.”

Sotshi vai Brasilia?

Brasilia, ei kahta sanaa.

Edellinen Kuukauden Liikuntalainen, Erkka Pönni, halusi kysyä seuraavalta Kuukauden Liikuntalaiselta: ”Minkälainen olisi mielestäsi Liikunnan Riemulle sopiva maskotti ja miksi?”

Sopiva maskotti on ikään kuin jo päätetty. Mangusti löytyy jo pienoiskoossa. Omalla positiivisella olemuksellaan kuvastaa koko seuraa ja seuratoimintaa. Nuorta energiaa ja valtavaa potentiaalia. Liikunnan riemua ennen kaikkea.

Mitä haluaisit kysyä seuraavalta Kuukauden Liikuntalaiselta?

Näin vapun kynnyksellä: mikä on sellaista, mikä kuuluu ehdottomasti sporticuslaisen vappuun? Ja toinenkin vielä imussa: Paavon lakitus vai Richien takitus?

Kiitos paljon haastattelusta!

Kiitoksia, huikeeta!