Arvon liikuntalaiset,

Tapahtumantäyteinen syyslukukausi 2015 lähenee loppuaan ja edessä siintää jo ajatus joululomasta. Ennen lomille lähtöä saamme kuitenkin nauttia vielä Liikunnan ehkä jopa kaikkein parhaimmasta tapahtuma-annista. Kahden viikon sisällä järjestetään niin Sporticuksen vuosikokous, Liikunnan tanssiaiset kuin jouluristeilykin. Näitä tapahtumia ei kannata missata! Viestin lopussa on lisäksi koottuna Sporticuksen jäsenetuja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää pikkujouluja viettäessä ja joululahjoja metsästäessä.

 

1.12 klo 16:15 Sporticus ry:n vuosikokous Sporticus ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa käydään läpi vuoden 2015 toimintakertomus ja valitaan uusi hallitus kaudelle 2016. Eikä tässä vielä kaikki, sillä väistyvä hallitus hemmottelee jäsenistöä kakkubuffetilla!!!! Tule paikalle kuuntelemaan, mitä kaikkea hallitus on puuhastellut vuoden 2015 aikana, äänestämään uudet sielukkaat liikuntalaiset edustamaan Sporticusta sekä nauttimaan herkullisista kakuista. Tervetulleita ja äänioikeutettuja ovat kaikki sporticuslaiset. Lisätietoa löydät Facebook-tapahtumasta ja sähköpostitse jo aiemmin jaetusta kokouskutsusta/esityslistasta.

 

4.12 klo 17:30 Liikunnan tanssiaiset @ Liikunta + Escape Maineikkaita Liikunnan tanssiaisia vietetään tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän tuntumassa. Juhlava tapahtuma on täynnä live-musiikkia, upeaa pukuloistoa, iloista mieltä, vuosikurssien loistavia esityksiä, juhlahumua, kunnianosoituksia ja tanssahtelua aamun pikkutunneille asti. Liikunnalla pirskeet alkavat 17:30, ja klo 23:00 alkaa siirtyminen bussikuljetuksella jatkoille Escapeen. Muista äänestää Vuoden Hyvää Opettajaa, lähettämällä ehdotuksesi perusteluineen sähköpostitse (sataviks(at)student.jyu.fi) tai palauttamalla ehdotuksesi paperisena opiskelijatilasta löytyvään laatikkoon. Tämä on loppuvuoden huipennus, jota et halua missata! VIIMEINEN LIPUNMYYNTIPÄIVÄ PE 27.11. Löydät tapahtuman myös Facebookista.

7.12 Yleisen tenttipäivän ilmoittautuminen umpeutuu klo 12 Syksyn viimeinen tenttimahdollisuus – älä siis unohda ilmoittautua! Tenttivinkit perinteisesti täältä.

8.12 klo 9-16 Joulupuu-keräys Sporticus ottaa osaa perinteiseen Nuorkauppakamarin valtakunnalliseen joululahjakeräykseen tänäkin vuonna. Keräys on hieno tilaisuus tuoda iloa Jyväskylän vähävaraisten perheiden lapsille. Voit osallistua keräykseen toimittamalla paketin Liikunnan ala-aulaan tiistaina 8.12 klo 9-16. Tähän lahjakeräykseen ei valitettavasti voi tuoda käytettyjä tavaroita vaan kaikkien lahjojen on oltava uusia/käyttämättömiä. Lisätietoja antaa Anu Penttinen (anu.penttinen@jyu.fi).

14.12 klo 8:15 Yleinen tenttipäivä Syyslukukauden viimeinen tenttipäivä on käsillä ja nyt viimeisetkin roikkumaan jääneet tentit on suoritettava nyt.

14.-15.12 Liikunnan jouluristeily Joululoma aloitetaan tänäkin vuonna Itämereltä Liikunnan jouluristeilyllä 14.-15.12. Älä unohda teeman mukaista asua, vaan yllätä opiskelukaverisi viimeisen päälle viritetyllä stailauksella. Teemana on tänä vuonna mytologia eli nyt on aika tutustua kansojen jumaltaruihin huolella. Nähdäänkö vuoden 2014 Liikunnan poikakalenterin hahmot tällä kertaa livenä? Kuinka monta Amoria on vauhdittamassa rakkaustarinoiden syntyä? Onko Väinämöinen muistanut ottaa kanteleensa mukaan? Muun muassa näihin kutkuttaviin kysymyksiin saadaan mahdollisesti vastaus Itämeren aalloilla. Tapahtuman löydät myös Facebookista.

HYÖDYNNÄ JÄSENEDUT

Tarvitsetko uusia varusteita talven varalle tai onko joululahjabudjettisi läheisten lahjomiseen rajallinen? Ei hätää – hyödynnä Sporticuksen yhteistyökumppanien tarjoamat jäsenedut niin sekä mieli että lompakko kiittävät!

Intersport Keskusta -15 % alennus tuotteiden suositushinnoista. Alennus ei koske sykemittareita, kuntolaitteita tai polkupyöriä. Loistava mahdollisuus päivittää toppatakki, laskuvarusteet tai sukset talven varalle.
Sporttiliike.fi Verkkokaupan kaikki tuotteet (mm. kompressiotuotteita ja hierontarullia) -15 % alennuskoodilla SPORTICUS16.
 
Boho Juomat ja ruoat edullisesti pikkujoulujen viettoon: talon viinipullo 16e, hanajuomista 1 euron alennus ja ruokien listahinnoista -10%.
 
Fitra Joululahjakirjat pukinkonttiin -25 % alennuskoodilla Sporticus.
 
Glohair Pikkujoulutarjouksena hiusten leikkaus + värjäys 89 eurolla 5.12 asti kirjaamalla varauksen lisätietoihin tai mainitsemalla puhelimessa pikkujouluhulinat. Tämän jälkeen koko joulukuun voimassa normaali jäsenetu kaikista kampaamopalveluista -15%.
 
Tarkemmat tiedot yhteistyökumppaneista ja listan kaikista jäseneduista löydät täältä.
Nähdään vuosikokouksessa!