Aurinkoinen tervehdys!

Lukuvuosi alkaa pikku hiljaa olla paketissa viimeistenkin ahkeroivien liikuntalaisten osalta ja edessä on kolme kuukautta Suomen kaunista kesää. Suurin osa meistä jatkaa puurtamista töiden parissa – ainakin, jos Sporticuksen nettisivujen kyselyyn on luottamista. Työntehon ohella kannattaa kuitenkin ladata akkuja ja hyödyntää vaikka Sporticuksen yhteistyökumppanien tarjoamia jäsenetuja. Peliseuraa biitsille tai futispeleihin kannattaa hakea Liikunnan kesäpelurit -ryhmästä facebookissa. Lounaalle ei kuitenkaan kannata suunnata Ilokiveen, sillä Kari sulki ovensa viime perjantaina remontin takia ja avaa jälleen syksyllä väistötiloissa yliopiston kirjastolla.

Alla kootusti kesän tärkeimmät infot.

Uusimpana yhteistyökumppanina meillä on ilo esitellä tänä keväänä Jyväskylän ravintolamaailmaan saapuneen Boho & keittiön. Boho tarjoilee sunnuntaisin runsaan brunssin buffetpöydästä ja sporticuslaisena olet kesän ajan oikeutettu saamaan brunssin puoleen hintaan (norm. hinta 19,50 €) tarjoilun viimeisten kahden tunnin aikana. Bohon löydät osoitteesta Kauppakatu 41.
SIIS: Sporticuslaisille kesän ajan brunssi @ Boho sunnuntaisin kello 14-16 vain 9,75 €

Vastuskuminauhat.fi:ltä treenivälineet kesän ulkotreeneihin 10 % alennuksella sähköpostitse jaetulla tarjouskoodilla. Kesälukemiset kannattaa puolestaan tilata Fitralta, josta sähköpostissa jaetulla tarjouskoodilla 25% alennus kaikkien kirjojen normaalihinnoista. Club Escapessa vietettiin eilen 31.5 Viimeisiä kotibileitä, joiden myötä ESC sulki ovensa Väinönkatu 32:ssa ja avaa jälleen myöhemmin kesällä uusissa tiloissa uudessa osoitteessa. Kaikki voimassa olevat jäsenedut löytyvät Jäsenedut-otsikon alta.

Jos haluat suorittaa tenttejä kesän aikana, on kesän aikana tarjolla kolme mahdollisuutta: 22.6, 27.7 ja 24.8. Muistathan ilmoittautua edeltävän viikon maanantai klo 12 mennessä. Huom! Heinäkuun tenttiin ilmoittautuminen tapahtuu samaan aikaan kesäkuun tentti-ilmoittautumisen kanssa. Elokuun tenttipäivään ilmoittautudutaan normaalisti viimeistään viikkoa ennen.

Pääsykokeet tuleville liikuntalaisille järjestetään kesäkuussa. Liikuntapedagogiikan ja liikuntabiologian valintakokeet järjestetään 15. ja 16. kesäkuuta, jolloin myös Sporticuksen edustajia on Liikunnalla paikan päällä kannustamassa hakijoita ja vastaamassa kysymyksiin liikuntalaisuudesta. Tule sinäkin moikkaamaan! Terveystieteiden valintakoe järjestetään 12.6 ja liikunnan yhteiskuntatieteiden puolestaan 17.6.

Uusi lukukausi aloitetaan tiistaina 1. syyskuuta perinteisesti Uusien bileissä, jolloin uudet fuksit toivotetaan tervetulleiksi joukkoomme.

Nauttikaa kesästä – nähdään Liikunnalla viimeistään syyskuussa!