Liikunnan käytävillä on hiljaista, kun opetuksesta vapaan viikon 13 myötä suuri osa opiskelijoista on ottanut pienen tauon arkirutiineista ja lähtenyt viettämään ansaittua pientä lomaa. Tässä hieman yhteenvetoa Sporticuksen alkuvuoden tapahtumista ja toiminnasta.

Menestyksekkäässä LIPAT -tapahtumassa kokeiltiin hieman tuntemattomampia lajeja.

Tapahtumista perinteisten tenttareiden osalta rentouduttiin tammikuussa sitseillä, helmikuussa kostajaisissa ja maaliskuussa Himoksella. Lisäksi helmikuussa juhlittiin ystävyyttä Rusettiluistelutapahtumassa ja nautittiin Surullisen Kuuluisan Keittiön tarjoamista letuista Opinkivellä. Helmikuussa Liikunnan rakennuksella nähtiin sirkushuveja ja mitä ihmeellisimpiä olentoja, kun Liikunnan Palloilutapahtuman LIPATin teemana oli sirkus. Liikunnan konsolipelitapahtuma nappasi tapahtumassa kenties historiallisen voiton toisena peräkkäisenä vuonna. Maaliskuussa jatkettiin liikunnallista linjaa Läskihiihdossa, joka nautittavan mutta rankan kelin myötä oli tällä kertaa erityisen kova yhteissuoritus suurelta osallistujajoukolta. Lisäksi Valmentajakahvien yhteistyö kehittyi Sporticuksen, Liikunnan Riemun, KIHUn ja tiedekunnan välillä entistä hedelmällisemmäksi, ja kaikille avoimet kaffet keräsivät valtavan joukon osallistujia mm. Juri Haninin ja Tapio Suomisen toimiessa vetonauloina.

Yhteistyö tiedekunnan ja laitoksien kanssa opiskelijoiden edunvalvontatehtävissä on jatkunut alkuvuoden kokoonpanomuutoksien jälkeen hyvässä vuorovaikutuksessa. Tehtävät ovat tällä hetkellä hieman kasautuneet Sporticuksen hallituslaisille, joten lisää edustamisesta ja vaikuttamisesta kiinnostuneita toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Ajankohtaiset opiskelijaedustajamme näät Yhdistys -> Edunvalvonta välilehdeltä.

Tiedekuntamme viettää tänä vuonna viisikymppisiään.

Ajankohtaisena edunvalvonta-asiana edessä on Liikuntakasvatuksen laitoksen laitoskokous 15.4., jossa opiskelijoilla on mahdollisuus tuoda kommentteja, epäkohtia tai kiitosta esiin laitoksen henkilökunnalle. Koulutuspoliittisissa asioissa tapetilla ovat olleet koko tiedekunnan yhteiset opinnot sekä tenttimismahdollisuuksien järjestelymahdollisuudet e-tenttien sekä anonyymin tenttimisen edistämiseksi. Näistä kaivataan lisää mielipiteitä opiskelijoilta ja erityisesti koulutustoimikunnan jäseniin kannattaa niiden tiimoilta ottaa yhteyttä. Tänä vuonna yhteistyössämme tiedekunnan kanssa erityisen suuressa roolissa on tiedekunnan 50 –vuotisjuhlavuosi ja siihen liittyvät tapahtumat.

Edellisten vuosien Sporticuksen menestyksekkään varainhankinnan myötä meillä on ollut tilaisuus jakaa jäsenistöllemme  etuja tapahtuma-alennusten ja virkistäytymisen muodossa mm. Himoksen reissun ja Läskihiihdon kustannuksiin osallistumalla. Myös hankintoja on tehty opiskelijatilaan lautapelien, toimistotarvikkeiden, astioiden ja kitaran muodossa.

Tapsa kävi vierailulla entisessä opinahjossaan.

Yhteistyötä muiden järjestöjen ja yritysten kanssa on pyritty kehittämään edelleen. Tällä hetkellä on käynnissä muutamia virityksiä, joista koituisi jäsenistölle merkittäviä ammatillisia ja kulutuksellisia etuja. Toivottavasti asiat saadaan neuvoteltua kuntoon ja meillä on tarjota pian jäsenillemme entistä parempia hyötyjä jäsenyydestään, sekä yhteistyökumppaneille hyödyllistä lähestymistä laajaan joukkoon tulevia liikunta-alan ammattilaisia.  PR-vastaavistamme Noora Kakko hoitaa tällä hetkellä työelämäpäivää jolle on kaavailtu tilaa opintokalenterista päivämäärälle 3.5. ja se kannattaa merkata jo nyt ylös kalenteriin. Tapahtumassa on mukana kaikki laitokset ja puhujien kartoitus on käynnissä. Monitoimimies Ville Kallinen julistaa ensi viikolla Valmentajakahveilla alkavaksi alumnitoiminnan ideointikilpailun joka on suunnattu opiskelijoille, joten kannattaa mennä kuuntelemaan L303:een 2.4. klo 14. Tiedekunnalla on tällä hetkellä vahva tahtotila kehittää alumnitoimintaa ja opiskelijoita halutaan mukaan suunnitteluun.

Loppulukukauden tapahtumia: Huhtikuussa on Bänditenttarit 22.4, sekä ainejärjestöjen väliset ”sitsiolympialaiset” 4.4. Eikä unohdeta Wappua ja lentopalloklassikkoa nuorten kohokkaiden ja kyynaamojen välillä. Luvassa on Wappuaattona tietenkin myös perinteinen Paavon lakitus. Uudet bile- ja kv-vastaavamme Pasi & Samu ovat ideoineet paljon myös uusia tapahtumia perinteisten rinnalle. AIESECin kanssa järjestettiin yhteinen Finnish Winter Olympics –tapahtuma maaliskuussa jossa mukana oli liikunnan kv-opiskelijoita sekä AIESECin kautta Jyväskylässä työskenteleviä tyyppejä.

Opiskelijoilta kaivataan uusia ehdotuksia alumnitoimintaan - tässä esimerkkiä Yhdysvaltojen itärannikolta

Vaateasioista on kartoitettu uutta yhteistyökumppania ja ideoitu mm. liikunnan kirpputoria, joka voitaisiin järjestää vielä kevään aikana mikäli sopiva päivämäärä ja tilat löydetään. Paljon kysellyistä 50-v. juhlavuoden huppareista kiinnostuneille voimme luvata, että sellainen tulee ja tulee olemaan varmasti mahtavan näköinen. Ajankohtana viimeistään syksyllä ennen liikuntatieteellisen tiedekunnan yliopistopäiviä 10. -11.10. Lisäksi aivan uutena asiana Sporticus aikoo osallistua tänä vuonna kehitysyhteistyöhön jonkin tulevan tapahtumamme yhteydessä.

Oikein paljon tsemppiä kaikille kevään opiskelurutistuksiin ja jatketaan samaan malliin. Liikunnalla päivät voivat venyä pitkiksi, mutta aina kotiin tullessa silti hymyilyttää kun tajuaa miten etuoikeutetussa asemassa olemme. Saamme opiskella alaa joka meitä oikeasti koskettaa ja päästään viettämään päiviä samanhenkisten ihmisten ympärillä ja hassuttelua unohtamatta.

Sporticukseen liittyvistä akuuteista asioista, uusista ideoista tai palautteesta kannattaa tämän loppulukukauden aikana olla yhteydessä Jonne Silonsaareen, sillä allekirjoittanut on harjoittelussa ja vpj. Toni Turu on vaihdossa Kölnissä. Toki sähköpostilla tai puhelimitse olen tavoitettavissa.

Paljon myös tsemppiä pääsykokeisiin kaikille näille sivuille eksyneille liikunnalle hakijoille ja nähdään syksyllä!

Terveisin
Lasse Saari
Sporticus pj.