Maija Piiparinen, Emmi Sulonen, Saara Koho ja Sara Mäntylä, olette kuukauden liikuntalaisia. Esitelkää itsenne, ketä olette?

Olemme Vaasankatu 3 ja lisäksi yksi vakiovierailija (Maija). Saara ja Emmi ovat bilsan kolmosia ja Maija nelonen. Sara kuvailee itseään kolmannen vuosikurssin väliinputoajaksi. Olemme kaveriporukka, joka tykkää touhuilla kaikenlaista yhdessä. Matkustaminen on mukavaa ja olemmekin lähdössä yhdessä Paulan luo Bergeniin vapun jälkeen toukokuussa.

Tykkäämme myöskin syödä jälkiruokia ja kertoa hauskoja juttuja. Harrastuksina erilaisia lajeja löytyy paljon ja taitoja myöskin löytyy lajiin kuin lajiin. Tanssimista harrastavat kaikki muut paitsi Saara. Tykkäämme myös luontoliikunnasta, erityisesti laskettelusta ja EVÄSretkeilystä. Nukkuminen kuuluu myöskin lempiharrastuksiimme erityisesti silloin, kun kouluhommat eivät paina päälle.

Mitä kuuluu?

Hyvää kuuluu! Elämä rullailee eteenpäin ja väsy vähän meinaa painaa. (Aikaisella maanantai aamulla saattaa myöskin olla vaikutusta vastauksiin). Yleensä ei väsytä näin paljon.

Miten olitte pukeutunut sitseillä?

Taidonoppimiseksi. Alkuperäinen idea on luotu eräällä videolle viime keväänä Åressa. Kunnia kuuluu siis alun perin Juha-Pekka “jiipeejiipeejiipee!” Hänniselle, Jussi “luigi” Peltoselle, Henri “Henkka” Kanonille ja Antti “rintalantti” Rintalalle. Idean isän JP:n voi myös havaita sitsaajien kuvassa taustalla.

Mikä on avain menestykseen ja hyvään iltaan sitseillä?

Suuret hienot suunnitelmat ja niiden hieman vähemmän hieno toteutus. Pöytäseurueen meininki ja toastmastereiden luoma ohjelma vaikuttaa ratkaisevasti illan tunnelmaan. Tänä vuonna kiitos meneekin hienojen toastmastereiden suuntaan, jotka loivat hyvän tunnelman.

Lempijuoma, -ruoka ja -hedelmä?

Saara: Kahvi, mustikkapiirakka ja appelsiini.

Sara: Kahvi tai bonaqua. Ruokia on niin paljon: pizza, halloumi (s******n hyvää) ja sienikastike. Tarocco on lempihedelmä.

Emmi: Lempijuomana Pirkka. Lempiruokana ilokivi ja jälkiuunileipä. Hedelmänä banaani.

Maija: Kaakao (mintulla?), Ilokivi koska ei tarvitse kokkaa tai tiskata. Kaikki jälkiruoat on myös hyviä. Hedelmä mango.

Mitä odotatte tältä keväältä eniten?

Maija: Vappua ja kaikkea mahdollista.

Emmi: Himoshumallusta ja kesää.

Sara: Mystistä päivää 1.6. Jokainen päivä elämässä on niin kiva, että niitä odottaa kaikkia!

Saara: Kaikkia kivoja tulevia tapahtumia ja sitä, että saisi opinnot siihen vaiheeseen missä niiden pitäisi tällä hetkellä olla.

Jos teidän pitäisi kuvailla kaikkia teitä neljää yhdellä sanalla, mikä se olisi?

Hetkessäeläjä.

Mitä ohjelmassa tänään

Muut paitsi Emmi ovat menossa salille haastattelun jälkeen. Emmi menee ensin aamupalalle ja sitten töihin. Saaralla on hyvinvointivalmennusta, hallituksen kokous ja illalla hän on menossa elokuviin. Kaikkien pitäisi myös tehdä vähän kouluhommia.

Terveisiä kaikille sporticuslaisille

Me tykätään teistä tosi paljon! Kiitos että porukka ylläpitää hyvää meininkiä ja opiskelijatilassa pääsee aina seuraamaan ihmeellisiä aktiviteetteja tai osallistumaan erilaisiin paneelikeskusteluihin.

Nopeat:

Kesä vai talvi?

Saara: Talvi

Sara: Talvi

Emmi: Talvi

Maija: Talvi (ois kiva jos ois)

Sitsit vai beer bong?

Saara: Beer bong

Sara: Sitsit

Emmi: Beer bong

Maija: Sitsit

Pirkka vai minttu?

Sara: Minttu

Saara: Birgga

Emmi: Minttu

Maija: Pirkka

Trikoot vai farkut?

Saara: Farkut

Sara: Farkut

Emmi: Trikookankaiset housut

Maija: Trikoot

Sali vai lenkki?

Emmi: Lenkki

Saara: Sali

Maija: Sali

Sara: Sali

Joulukuun liikuntalainen Amir halusi kysyä teiltä, että miten aiotte mahdollisen työnantajasi kanssa sumplia työvuorot niin, ettei työsi vaikuta negatiivisesti jalkapallon EM-kisojen tai Tokion olympialaisten seuraamiseen?

Tää on helppo: ei oo töitä. Amirille terkkuja, että potkupalloahan me ei katsota, eikä myöskään snookeria.

Mitä haluat kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta?

Miten me saataisiin sinut viettämään aikaa liikunnan opiskelijatilassa?