Syyskuun liikuntalainen 9/26: Sofia Kemppi ja Juho Auranen
23.9.2026

Tässä ovat uuden vuosikurssin mamma ja pappa: Sofia ja Juho! Seuraavaksi pääsette tutustumaan vähän heihin
Keitä ovat uudet mamma ja pappa?
MAMMA: Sofia, 20v, LYTiltä ja kotoisin Mikkelistä
PAPPA: Juho, 19v, Bilsalta ja kotoisin Nurmijärveltä
Onko vastuut ja vapaudet tulleet tutuiksi metsäretkellä tapahtuneen rooliin lupautumisen jälkeen?
MAMMA: Vähän on. Oli jo yhteinen tapaaminen muitten mammojen ja pappojen kanssa, mutta edelleen vähän kujalla joistain asioista.
PAPPA: Vähän jännittää, mutta innolla ootetaan mitä päästään tekemään.
Entäs miksi hait juuri liikunnalle?
MAMMA: Liikunta on ollut iso osa elämää, mutta opettajan tutkinto ei tuntunut omalta jutulta eli siksi LYT
PAPPA: Samat perustelut kuin mammalla. Lukiossa ei ollut vielä selvää, mihin hakea, mutta opo keksi hyvän kuuloisen suunnitelman.
Odotuksia tulevalle lukuvuodelle?
PAPPA: Tapahtumat, uusiin ihmisiin tutustuminen, uudet kaverit ja samalla oppii uutta
MAMMA: Sama! Luennoilla voi käydä välissä ja tanssiaisia odotan innolla
Kuvaile toista 3 sanalla?
MAMMA: menevä, kiltti, huomioon ottava (ja rento)
PAPPA: ystävällinen, toiset huomioon ottava, heittäytyvä
Joko olet oppinut jotain liikunnalta?
PAPPA: Vaikka mitä! Oppinut ainakin miten Mexicoa pelataan
MAMMA: Mexico kans!
NOPEET:
kesä vai talvi
MOLEMMAT: talvi
metsäretki vai kaupunkisuunnistus
MAMMA: metsäretki
PAPPA: molemmat
Lozzi, Ilokivi vai Syke
MAMMA: Ilokivi
PAPPA: Rentukka (Ilokivi)
kahvi vai energiajuoma
MAMMA: energiajuomat
PAPPA: kahvi
kuntosali vai telinesali
MOLEMMAT: kuntosali
Toukokuun liikuntalaiset kysyy: Mitä odotatte tulevilta vuosilta liikunnalta?
MAMMA: Ootan tapahtumia, uusia kavereitaa, mielenkiintosia kursseja ja kaikkee kivaa yhessä tekemistä!
PAPPA: Paljon uusia kavereita, mahtavia tapahtumia sekä oppia sen et mitä lihaksessa pitää solutasolla tapahtua kun nostaa 100kg penkistä
Mitä haluaisit kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta?
Mielipide Gettomasan siirtymisestä koripalloliigaan?

