Kuva: Jani Rutanen

Onneksi olkoon Lassi-Pekka Korhonen, sinut on valittu vuoden liikuntalaiseksi. Valinta perustui Lassi-Pekan aktiivisuuteen opiskelijoiden eduksi tehtävässä työssä sekä asenteeseen ja menestykseen opinnoissa. Miltä nyt tuntuu?

Onhan tää hieno tunne saada tällainen tunnustus varsinkin kun isosta joukosta valitaan vuosittain yksi. Hienoa että saa tunnustusta tekemästään työstä opiskelijoiden ja ainejärjestön hyväksi, sekä lisäksi koulumenestyksestä. Aluksi tuli kyllä puskista tää. Kiitoksia tästä opiskelijafrendeille, ainejärjestötoimijoille ja tyttöystävälle, sekä myös tietysti henkilökunnalle tittelistä.

 Mitä olet saavuttanut tämän vuoden (2021) aikana josta olet ylpeä?

Ainejärjestöpuolella on saatu opiskelijaedustuksessa edistyksiä: Tuula Tutkijan viilaus ja opinnäyteohjauksien kehitys. Kiva läjä myös opintopisteitä ja harjoittelu tullut suoritettua.

Mitkä ovat olleet vuoden 2021 kohokohtasi?

Alkuvuoden koronapiinan jälkeen ollut aika hyvää nousukiitoa koko vuosi: Vappu oli tosi jees ja kesä, kun pääsi keikoille ja urheilutapahtumiin. Syksykin oli kiva kun pääsi elämään vapaampaa opiskelijaelämää ja sen kruunasi joulukuun tanssiaiset ja risteily.

Mitä hyvää liikunnalla opiskelu on tuonut elämääsi?

Lukuisat ihmiset, frendit, ollut kyllä suurin anti. Lisäksi saanut hyvät liikkumismahdollisuudet.

Suurimmat unelmasi?

Tehdä hieno ura liikuntapuolella. Olisi hienoa kehitellä jotakin edelläkävijämeininkiä liikuntapaikkojen rakentamiseen. Pieni nörtti kun olen, niin teknologian ja liikkumisympäristön yhdistäminen olisi mahtavaa. Haluisin myös matkustaa ainakin Ausseihin.

Kerro joku nolo tapahtuma itsestäsi.

Haastatteluun saapuminen kalenterimokan takia. Olin siis merkannut haastatteluajan Pariisissa reissussa ollessani ja Googlen kalenteri korjasi aikaeron takia ajan tunnin myöhemmäksi.

Ohikulkijan kyssäri poimittiin OT:sta: mikä on sun lempikala ja miksi?

Kuha. Niitä on kiva pyydystää ja maistuu erittäin hyvältä voissa paistettuna.

Ootko siis kalamies?

No näinkin voisi sanoa, ainakin kesäisin. Tänä talvena en oo vielä ehtinyt pilkille.

Mitä kadut?

Jotenkin onnistunut elämään niin, ettei ole kauheesti katumuksen tunteita kokenut. En nyt keksi mikä kaduttaisi. No ragrets.

Mitä urheilulajeja haluaisit lapsiesi harrastavan ja miksi?

Tätä on kyllä tullut ennenkin mietittyä. Oma lajitausta ohjaisi yleisurheiluun, joka on kyllä äärettömän monipuolinen ja antaa hyviä perusvalmiuksia muihin lajeihin. Voimistelu olisi myös laji, josta saa hyviä fyysisiä edellytyksiä. Nää kaks ois varmasti sellasia mihin koittais kannustaa, vaikka tietysti sais ite valita mitä haluaa harrastaa.

Jos sun olisi mahdollista tehdä diktaattorina yksi rakenteellinen muutos liikunnalla, mikä se olisi?

Ekana tulee mieleen avoin palautteenkäsittelyn ryhmä, jossa opiskelijat sais kertoa omia mielipiteitä avoimesti ja opettajat saisi niistä helposti koppia. Semmonen tosi matalan kynnyksen ryhmä. Toisaalta näitä on periaatteessa jo olemassa, mutta ehkä vielä paremmin toimiva tällainen.

Ihminen ketä ihailet ja miksi?

Esikuvana toimimisen näkökulmasta voisin antaa tunnustusta Kimi Räikköselle. Hän on tehnyt mittavan uran maailman kovimmassa moottoriurheilusarjassa tekemällä omaa juttuaan ja saavuttanut kunnioitusta omassa yhteisössään (ja sen ulkopuolella). Nykyajan maailma on tosi mediatisoitunut, mutta hän ei ole lähtenyt siihen mukaan vaan keskittynyt omaan tekemiseensä. Se on mun mielestä arvostettavaa, ettei välttämättä kulje valtavirran mukana vaan omaa polkuaan.

Kerro vitsi?

Haluaisin kertoa sulle uusimman puujalkavitsin, mutta ikävä kyllä se on vasta veistettävänä.

NOPEET

Kissa vai koira?

Kissa.

Puntti vai telinesali?

Puntti.

Futis vai jääkiekko?

Jääkiekko

Hamppari vai pitsa?

Hamppari.

Karkki vai sipsi?

Karkki.

Pelitenttareiden voittajat Juuso ja Veikko halusivat kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta seuraavaa: Kuvaile mahdollisimman tarkasti shotgunin vetovaiheet!

Tykkään demonstroida, joten otin tölkin mukaan, jotta voin havainnollistaa samalla. Elikkäs:

-Ekana tölkki käteen.

-Sitten tee tökin kylkeen reikä niin, että se on eri puolella tölkkiä kuin suuaukko.

-Tölkin avaajasta kiinni.

-Puhalla keuhkot tyhjäksi.

-Avaa tölkki

-Ja sitten juoma huiviin.

Mitä haluat kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta?

Marx, Weber vai Dürkheim ja miksi?