SANOINKUVAAMATON SYYSKUU

Jeejee se olisi back to school! Syyskuussa on luvassa paljon uusia, jännittäviä ja hauskoja juttuja, lue kuukausitiedote huolellisesti ja seuraile meidän somea @sporticusry !

Kuukausitiedote tulee nyt tavallista aiemmin, jotta saadaan mukaan myös elokuun loppuun sijoittuvia juttuja sekä infoa meidän uusille fukseille myös. Kuukausitiedotteeseen kootaan tulevalta kuukaudelta olennaisia asioita ja tapahtumia sekä mahdollisesti työtarjouksia. Lisäinfoa tärkeistä asioista saat myös JYYTISISTÄ, jotka voit tilata täältä.

Ajankohtaisia asioita ilmoitetaan myös säännöllisesti sosiaalisessa mediassa, joten kannattaa ottaa seurantaan Instagramissa ja Facebookissa @sporticusry.

SPORTICUKSEN TUOTTEIDEN MYYNTIPÄIVÄT SYYSKUUSSA: ILMOITETAAN SOMESSA MYÖHEMMIN, KUN AJANKOHDAT SELVIÄÄ <3

Myynti tapahtuu liikunnan aulassa. Myynnissä Sporticuksen sukkia, kangaskasseja sekä haalarimerkkejä. Saa tulla muutenkin vaan rupattelemaan hallituslaisten kanssa.

HAE MUKAAN TAPAHTUMATOIMIKUNTAAN SYYSKUUSSA!

Ensi kuussa on mahdollisuus päästä osaksi Sporticuksen tapahtumatiimiä luomaan ja toteuttamaan Liikunnan tapahtumia. Tapahtumatoimikunta tulee toimimaan yhdessä hallituksen tapahtumavastaavien kanssa. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä, vaan riittää aito innostus ja hyvä asenne.

Seuraa meidän somesta lähiaikoina lisätietoja hausta!

Ma 29.8. Uusien bileet

Lukuvuosi startataan virallisesti 29.8. uusien bileillä! Fuksit pääsevät tutustumaan vanhempiin vuosikursseihin ja liikunnan perinteisiin myös yli pääainerajojen. Vanhemmat vuosikurssit pääsevät pitkän kesän jälkeen tapaamaan toisiaan ja toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi juhlistamalla lukukauden alkua Londonissa! Lisätiedot tapahtumasta facebookissa ja instagramissa.

Ma 5.9. Metsäretki

Fuksit, uudet maisterivaiheen opiskelijat ja vaihto-opiskelijat pääsevät kokemaan legendaarisen, mystisen liikunnan metsäretken. Pakkaa mukaasi taskulamppu ja lahjukset, ja suuntaa kohti metsää…

To 15.9. 3MIOT

Poikkitieteelliset opiskelijabileet Jyväskylässä! Paikalle saapuu paljon haalarikansaa erivärisissä haalareissa. Lisää tietoa tapahtumasta ja lipunmyynnistä tulee someen!

Ma 19.9. SYYSKUUN TENTTARIT: pullojuoksu / hyväntekeväisyysjuoksu

Syksyn ensimmäisiä tenttareita vietetään 19.9. ja perinteikäs pullojuoksu saa tänä vuonna oheensa uuden tapahtuman, kun juoksemme päivällä hyvän asian puolesta. Ilta huipentuu pullojuoksussa kilpailemiseen, saunomiseen ja jatkoihin. Pysy kuulolla, lisätietoja tästä juoksuspektaakkelista on tulossa pian! 

Ke 28.9. Kauppakadun appro

Kauppakadun Appro on Jyväskylässä järjestettävä, yksi koko Suomen perinteisimmistä opiskelijatapahtumista. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla ja on pitkän historiansa varrella karttanut jo legendaarisen maineen opiskelijatapahtumien keskuudessa. Sporticuksella on oma lippukanta tapahtumaan ja sen myynnistä infotaan erikseen Sporticuksen facebookissa ja instagramissa.

RIEMUN TAPAHTUMAT ELO-SYYSKUUSSA:

31.8. Liikunnan Riemun draft, Liikunnan Palloilusali 

Mikä on Liikunnan Riemu ja mitä siellä voi harrastaa? Näihin kysymyksiin saat vastaukset Riemun draft -tapahtumassa, jossa pääset tutustumaan Riemuun ja eri jaostoihin. Saavu siis Liikunnan Palloilusaliin keskiviikkona 31.8. klo 11.45–12.15. Nähdään siellä!

18.9. Koirien kotiottelu, LähiTapiola Areena

Koirien syksyn ensimmäinen kotiottelu pelataan S-kiekkoa vastaan sunnuntaina 18.9. Ottelun aikataulu selviää lähempänä, mutta päivämäärän voi jo pistää talteen. Suuntaa siis jäähalille kannustamaan koirat kotiottelun voittoon!

27.9. Riemufutsalin kauden avausottelu: DerbyJKL Riemu-KaDy, Monnari

Miesten Futsal-Liiga on täällä taas, ja kausi 2022–23 saa mustaturkoosien osalta ansaitsemansa avauksen, kun Ässä-areenalla (kyllä, Monnari on Riemun kotiotteluissa nykyisin Ässä-areena!) kolistellaan sapeleita rakasta paikallisvastustajaa ja kolmen edelliskauden suomenmestaria Kampuksen Dynamoa vastaan! Juuri kyseinen kohtaaminen on varmasti sekä vanhoille että uusille seuraajille se _the ottelu_ , sillä Riemun kotiderbyt KaDya vastaan keräsivät viime kaudellakin kaksi suurinta yleisömäärää koko Futsal-Liigassa (563 ja 565 katsojaa). Kovin moni silminnäkijä ei liene unohtanut viime syksyn derbyvoiton euforista tunnelmaa – tarkoitus olisi tarjota sitä tälläkin kertaa. Joten: saavu paikalle, ja tehdään se yhdessä jälleen kerran!

30.9. #BeActive -tapahtuma

Syyskuun viimeisellä viikolla (39) vietetään Euroopan urheiluviikkoa, jonka tarkoituksena on innostaa ihmisiä liikunnan ja urheilun pariin. Lisäksi tavoitteena on kannustaa olemaan #BeActive säännöllisesti.

Riemu järjestää teeman mukaisesti erilaisia kisailuja somessa koko viikon ajan sekä #BeActive -tapahtuman perjantaina 30.9., jolloin on mahdollista päästä kokeilemaan erilaisia liikuntarasteja. Seuraa Riemun somea, jonne tulee lähempänä lisätietoa rasteista, aikatauluista ja tapahtumapaikoista. 

Lisää Euroopan urheiluviikosta täällä.

Seuraa Riemua somessa:

Instagram: @liikunnanriemu

Twitter: @liikunnanriemu

Facebook: Liikunnan Riemu

SPORTICUKSEN PALAUTEPURKKI

Mikäli sinulla on jotakin palautetta tai kehitysideoita, käy rohkeasti täyttämässä asiasi täällä.