Oona Koivula, sinut valittiin vuoden sitsaajaksi vappusitseiltä vitsikilpailun voiton ansiosta. Miten olit pukeutunut kyseisille sitseille?

Päässä oli jo legendaariset oranssit pienet aurinkolasit lapsuudesta, jotka myös tossa kuvassa on päässä. Ne on ihan ensimmäiset aurinkolasit mitkä oon saanut. Ne sopii oikeastaan ihan mihin vaan teemaan ja voi laittaa aina päähän.

Kuka oikein on Oona Koivula?

Tulevana syksynä neljännen vuoden lyttiläinen. Vapaa-ajalla päivisin jalkapalloilija ja öisin oluenmaistelija. En nyt keksi muuta identiteettiä tähän.

Mitä sitsilaulua useimmiten esität laulettavaksi? Mitä laulua haluaisit kuulla enemmän sitseillä?

Henkilökohtainen lemppari on Ko-ko-ko-koskenkorvaa, erityisesti lisälainien kanssa. Vaatii esittäjältään tosin pokkaa keksiä omia säkeitä (Haastattelijan huomio: Oonalta kyllä löytyy). Vitutuslaulu on myös hyvä, sillä sitsien ajoitus on useasti ollut tenttien kanssa samalle päivälle. Toimii kyllä tosin myös työelämään.

Mitä vinkkejä haluat antaa tuleville sitsaajille? Mikä on tärkeintä muistaa ensi kertaa sitseillä?

No siis ilmiselvää on se, että sääntöjä pitää noudattaa. Itse tein eräiden marathon-sitsien alussa sen virheen, että taputin normaalisti. Jouduin siis yhdeltä päivällä (pienessä darrassa) juomaan jallushotin. Eli muista osoittaa suosionosoitukset pöytää hakkaamalla. Aion myös varmasti ensi vuonna bustata jokaisen fuksin, joka tätä sääntöä ei noudata. Myös Onkos tullut kesä? -laulussa pitää muistaa juoda jokaisen nyt:in kohdalla.

Mitä kesä tuo tullessaan? Mitä aiot puuhailla kesällä?

Jollain on kustannettava leveä elämäntyyli Helsingissä, joten aloitin kolmen työn tekemisen: kevytyrittäjänä ikkunanpesuja, Helsingin satamassa ja Espoon liikuntatoimelle. Mökkeilyä ajattelin harrastaa, erityisesti odotan Liina-Lotta Hiltusen bilemökkiä. Aion myös hengailla paljon kavereiden ja emännän kanssa. Nyt kun kesä menee pääkaupunkiseudulla niin voi myös nähdä enemmän vanhempia ja mummoja. Kandin sain myös tässä valmiiksi niin sitä aion myös varmasti juhlia.

Minkä saavutuksen vuoksi haluaisit olla kuuluisa?

Seuraava Mervi Kallio.

Mitä tekisit etäsitseillä, jos alkoholi loppuu koko pöytäseurueelta?

Tämähän on siis oikeassa elämässä täysin mahdoton tilanne, sillä asun kahden kämppiksen kanssa “Herran Huoneella”. Ei ole tapahtunut, eikä koskaan tule tapahtumaan. Kotoa löytyy oluthana ja aina joitain vanhoja viinoja. Mut jos tapahtuis, niin sitten varmasti täytyisi lähteä muuan Markun kellarille.

Mainitsit, että sulta löytyy kotoa oluthana? Mitä oluita siitä tällä hetkellä saa?

Franziskanerin vehnäolutta, Leffeä, Becksin lageria ja Diebelsin tummaa lageria. Näistä oma lemppari Tuomas Häklin kanssa Mestarien liigaa katsoessa Franziskaner ja bileissä Becks, joka on kepeä juoda. Sen voimin voi vaikka voittaa sitsien vitsikilpailun.

Viimeisin moka jonka muistat?

No siis koko elämähän on moka. Viime viikonloppuna Turun keskustassa innostuin grilliruuasta niin paljon, että levisin täysin kadulle *esittelee vammoja*. Joskus on myös jossain ravintolassa tullut rikottua laseja ja koitin korvata vahinkoa kertomalla omaa tilinumeroa, jotta sieltä voisi veloittaa kulut.

Kuinka pestään ikkunat oikeaoppisesti? 

Se on käsityötä, joka ei ole helppoa, vaikka niin voisikin kuvitella. Pitää olla laadukkaat kamat, ei mitään Sinin *askaa kuivainta, josta jää raidat. Täydellinen märkyys ja sopivasti pesuainetta. (Tässä vaiheessa selitystä tuli niin paljon, että haastattelija tippui kärryiltä) .. ja sitten kukkulaliikkeellä kuivaus ja karmien kuivaus vauvaharsolla (?). Itse prosessi on taidetta, jonka ymmärtää vasta kun pääsee itse kokeilemaan. (Painottaa uudestaan) Ei millään “Sinillä siivous sujuu” -tamineilla, vaan kunnolliset ikkunanpesutukusta.

Kumpi?

Etkot vai jatkot?

Etkot ehdottomasti. Kotibilehengailu pilkun jälkeen ei oo mua varten.

Puntille vai futista?

Vaikee, molempia rakastan. Pitää silti valita futis, sillä se pysynyt mukana koko elämän ja siinä oon myös lahjakkaampi.

Pitsa ananaksella vai ilman?

Ananaksella. Olin ennen sitä mieltä et ilman, mut nyt oon ymmärtänyt ananaksen taian.

Kotibileet vai yökerho?

Yökerho todellakin, sataprosenttisesti.

Kesä vai talvi?

Kesä.

Tumma vai vaalea olut?

Vaalee, mut molemmat hyviä. 

Laitesukellus vai laskuvarjohyppy?

Sukellus, jos ei tarvii mennä kovin syvälle. Vois kuvitella et oon villi tyyppi, mut arvostan elämää liikaa joten kumpikaan ei hirveesti innosta. Pelkään lentokoneita, hissejä ja uuneja.

Edellinen kuukauden liikuntalainen Juho Lavonen halusi kysyä sinulta:

Onko olemassa palavaa vettä? Ja jos on niin mitä sillä tehdä? Ja jos ei ole niin miksi ei?

Valmistauduin kysymykseen kysymällä tätä tutulta, joka on kemisti. Ei ole olemassa, sillä vesi on vedyn palamistuote. Itse komppaan myös tätä. Jos laitat veden kattilasta liedelle, niin aika kauan saa odottaa, että tulisi liekkejä. 

Mitä haluat kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta?

Mild, medium vai hot?